”Olin aina ajatellut, että kuntoilu on jotain vaikeaa ja rankkaa. Luulin, että tuloksia saadakseen on kärsittävä ja jälkeenpäin kolottaa niin, että arki kärsii.”

Vahva, terve & energinen
+60 -paras aika aloittaa!

Voimaharjoittelulla on valtavasti hyvin tunnettuja kognitiivisia, henkisiä ja fyysisiä hyötyjä. Jo yksi harjoitus viikossa voi riittää ylläpitämään hyvää arkea.

Voimaharjoittelu on seniorin paras arkinen turva. Kun on voimaa, tuntuu liikkuminen kepeältä: jo tuolilta nousu vaatii vähimmäismäärän voimaa.

Marit Illman aloitti harjoittelun aivan alkeista. Alussa kaikki oli uutta ja vierasta, mutta sittemmin ovat kahvakuulat ja levytangot muuttuneet tutuiksi työkaluiksi. Myös itsevarmuus on kasvanut sekä salilla, että sen ulkopuolella.

Marit, mitä kautta löysit salin?

Poikani Oskarin ja hänen vaimon Marikan kautta [sali on molemmille tuttu].

Mitä odotuksia tai ennakkokäsityksiä sinulla oli kuntoilusta? Jännittikö aloittaminen?

Olin aina ajatellut, että kuntoilu on jotain vaikeaa ja rankkaa. Luulin, että tuloksia saadakseen on kärsittävä ja jälkeenpäin kolottaa niin, että arki kärsii.

En tiennyt, voiko kuntoilun aloittaa aivan rapakuntoisena ja aloittaminen jännitti todella paljon. Pelkäsin, etten pysty tekemään mitään ja samalla häpesin, kuinka olin päästänyt itseni niin huonoon kuntoon.

Mikä salissa tai ohjelmassa on parasta?

Ihan parasta on luottamus ohjaajaan. Olen saanut edetä omassa tahdissa ja huomata, että edistyn, kunhan vaan teen kunnolla kaiken, mitä ohjelmassa kulloinkin on.

Häpeän tunne hävisi jo kauan sitten ja olen saanut lisää itsevarmuutta elämän muillekin osa-alueille. Eikä missään vaiheessa ole tarvinnut kärsiä!

Onko sinulla vinkkejä harjoittelun aloittamista miettiville?

Harjoittelun hyödyistä on paljon faktatietoa. Usko lukemaasi ja kuulemaasi. Tee tänään päätös, josta iloitset ja hyödyt loppuelämäsi. Kaikille löytyy sopiva tapa harjoitella. Älä häpeä, ole pikemminkin ylpeä, että alat nyt hoitamaan itseäsi!

Voimaharjoittelu on seniorin tärkein itsenäisyyden turva

Voimaharjoittelu on seniorin tärkein henkilökohtainen turva: kun voima hiipuu, muuttuu arki ylitsepääsemättömän raskaaksi. Kun ei pääse enää tuolilta ylös, menettää itsenäisyytensä.

Voima on ihmisen perusominaisuus, joka säteilee kokonaisvaltaisesti vointiin: kun kehittää voimaa, tuntuvat arkiset toimet kevyemmiltä ja siten jaksaminenkin paranee. Voimaharjoittelu antaa kipinän koko järjestelmän muutokselle – sen myönteiset vaikutukset ulottuvat luihin ja ytimiin saakka!

Ei puhelimia tai ladattavia appeja – läsnäoloa ja hyvää harjoittelua

Oletko kokeillut kuntosaleja, mutta havainnut ne epämotivoiviksi?

Oletko kokeillut Personal Training-palveluita, mutta kokenut ne turhan kalliiksi tai lyhytaikaisiksi ratkaisuiksi?

Jännittääkö, pysytkö ryhmäliikuntatunnilla muiden perässä?

Onko sinulla rajoitteita tai tarpeita, jotka määrittelevät liikuntamahdollisuuksiasi?

8 hyvää syytä aloittaa harjoittelu LWUG:lla!

1. Aloittelijan ja kokeneen tarpeet ovat yhtenevät – jokainen ansaitsee ja tarvitsee korkealuokkaista harjoittelua.

2. Harjoitusohjelmissa huomioidaan aina vammat ja rajoitteet – niihin valitaan vartalollesi parhaiten sopivat harjoitteet.

3. Kun harjoitteet ovat vartalolle luontevat, saat tuloksia turvallisesti ja hämmästyttävän vaivattomasti. Ei lihaskipuja, tai tarpeetonta itsensä ylittämistä.

4. Suurin osa harjoitteista suoritetaan seisten – ei siis tarvitse pelätä, että joutuisi lattialle konttaamaan tai makaamaan epämukavissa asennoissa.

5. Kulje oman aikataulusi puitteissa: tule, kun sopii ja lähde, kun olet valmis. Ei ryhmätunteja, ei ilmoittautumisia! Kaikki harjoittelu on kuitenkin ohjattua, valmennettua ja valvottua.

6. Harjoittele kiireessä tai kiireettä – kaikki käy. Päivän harjoitus sovitetaan aina vointiin ja aikatauluun sopivaksi.

7. Pelkkiä tuloksia, ei pitkiä sopimuksia tai sitoutumisjaksoja.

8. Tulokset eivät vaadi ladattavia appeja, rekisteröitymisiä, tunnuksia ja salasanoja. Niitä on jo tarpeeksi. LWUG tarkoittaa leppoisaa läsnäoloa, hyvää tunnelmaa & konkreettisia tuloksia!

”Tämä sali muutti kokonaan suhtautumiseni liikuntaan. Mikään liikuntamuoto ei ole aikaisemmin saanut suorastaan odottamaan treenejä.”
– Tiina Laurila

Kuka olen?

Olen Väinö Lestelä, ja minulla on kokemusta satojen asiakkaiden auttamisesta. Perustin ensimmäisen salini Helsingin Kalasatamaan ja olen valmentanut ammattimaisesti vuodesta 2007.

Arjen puitteissa

Valmennusfilosofiani on terveyttä painottava. Ihminen on tärkein – ohjelman täytyy mukautua ihmiselle sopivaksi, eikä toisin päin. Arkielämä on laaja kokonaisuus: harjoittelun puitteissa on otettava huomioon yksilön arjessa kokemat haasteet, kuten työstressi, unenlaatu, tai ravinnon määrä.

”Olen oppinut voimaharjoittelun filosofiasta. Väinö ylläpitää hyvää keskustelua ja on monista asioista vilpittömän kiinnostunut.”
– Robin Kaski

Mitä tarvitset salilla käymiseen, ja mitä et?

On luonnollista pohtia, kuinka valmistautua kuntoilun aloittamiseen. Minkälaisia varusteita tarvitaan, ja kuinka paljon ponnistelua on odotettavissa?

Aloita sellaisena, kuin olet!

Voimaharjoittelun aloittamiseen ei tarvitse erikseen valmistautua, vaan sen tarkoitus on olla se ensimmäinen askel kohtia suuria, myönteisiä muutoksia!

Tule omana itsenäsi: valmentaja omaa laajan liikevaraston, jota sovelletaan kunkin elämän muovaamalle vartalolle sopivaksi.

Harjoittelu on luontevaa, kun saat liikkua vartalollesi sopivalla tavalla.

Pukeutuminen

Salille ei tarvitse pukeutua parhaisiin. Kuntoilu voi olla näkyvä osa elämäntapaa, mutta se voi olla myös pelkkä väline olotilan kohentamiseen.

Paita, joustava alaosa, sisäkengät ja vesipullo riittävät pukeutumisen kriteereiksi.

Pieni, mutta merkittävä osa arkea

Kuntoilusta ei tarvitse olla erityisen kiinnostunut tai innostunut; riittää, että siihen on sitoutunut.

Kuntoilun voi pitää näkyvässä roolissa arjessa – tai se voi olla pieni, huomaamaton osa sitä.

Kuntoilun aloittamisen ei tarvitse mullistaa arkea. Hyvänä lähtökohtana voi pitää, että saa sen kaikki myönteiset vaikutukset ilman lihaskipujen kaltaisia haittapuolia.

Kuntoilu voi olla yksinkertaista

Kuntoilusta ei tarvitse tehdä monimutkaista: kaikki harjoittelu tiivistyy viime kädessä ärsykkeeksi, ja valmentajan tehtävä on annostella sitä. Muutokseen voi riittää muutama oikein jäsennelty harjoite!

Vartalossa tapahtuu oikealla annostelulla merkittäviä, luihin ja ytimiin ulottuvia muutoksia.

Taustamelu

Kuntoilussa ei tarvita kuulokkeita tai kovaäänistä musiikkia. Päin vastoin – tarvitaan rauhallista läsnäoloa.

Tuloksia vaivattomasti – kehitä itseäsi lempeästi

Kuntoilussa ei tarvita tsemppaamista, eikä varsinkaan kärsimystä. Harjoittelu on ärsykkeen annostelua, ja oikea annostelu toimii aina pelkkää rasittamista paremmin.

Kuntoilun parissa ei tarvitse (eikä kannata) rääkätä itseään, vaan pikemminkin lempeästi kysyä itseltään: mitä opin tänään?

Toimiva harjoitus voi olla lyhytkin

Harjoittelun ei tarvitse viedä tasan tuntia, tai muuta ennalta määrättyä aikaa.

Toimiva, muutoksen aikaansaava harjoitus voi viedä 15 minuuttia, ts. kaksi tuntia: myönteinen muutosvoima on kestoa tärkeämpi!

Tule, kun sopii ja lähde, kun olet valmis!

Tervetuloa: aloittaminen on helppoa ja turvallista!

Harjoittelu aloitetaan turvallisesti yksityisellä Introtunnilla, jossa kartoitetaan kehon liikkumistapaa ja varmistetaan, että ohjelmaan valitaan sopivat harjoitteet. Ohjelmassa huomioidaan kunkin oma, yksilöllinen liikkumistapa, sekä mahdolliset rajoitteet. Introtunnilla ei tehdä mitään, mihin oma vartalo ei taivu.

Introtunti järjestetään:

ma – pe:

klo 10:00 – 11:00
klo 11:00 – 12:00
klo 12:00 – 13:00
klo 14:00 – 15:00
klo 20:00 – 21:00 (ma – to)

su:

klo 10:00 – 11:00
klo 11:00 – 12:00
klo 17:00 – 18:00

Introtunnin hinta: 99€

Valitse itsellesi sopiva ajankohta ja aloita ottamalla yhteyttä +358 50 4141994: soita, lähetä viesti, tai ota yhteyttä WhatsAppin kautta!

Hinnasto – henkilökohtaista valmennusta murto-osalla henkilökohtaisen valmennuksen kustannuksista!

1 harjoitus viikossa 79€/kk
2 harjoitusta viikossa 99€/kk tai 89€/kk/3kk (maksetaan kerralla)

Maksu paikan päällä yleisillä maksukorteilla, MobilePayllä, ePassilla tai Smartumin avulla.

Tervetuloa!

Paras päivä harjoittelun aloittamiseen ei ollut eilen. Mitään ei ole menetetty, ja kuntoa voi kehittää aina.

Paras päivä harjoittelun aloittamiseen ei ole tulevaisuudessa. Voimaharjoittelun aloittaminen ei nimittäin vaadi etukäteisvalmisteluja.

Paras päivä aloittaa on tänään! Ei ole mitään, mihin pitäisi pystyä, eikä mitään, mitä pitäisi osata!

Käyttöehdot ja vastuuvapautuslauseke